Kysely Juhlavuodesta

Teimme syksyn 2013 aikana netissä kyselyn koskien juhlavuotta ja siihen kohdistuvia toiveita ja toivoimme saavamme monenlaisia ideoita. Kyselyssä tiedustelimme asiakkaiden odotuksia tulevalle juhlavuodelle. Kysely oli suunnattu niin vanhoille kuin toivottaville tuleville asiakkaille. Vastauksia keräsimme noin kuukauden ajan ja vastauksia tuli todella, yllättävänkin, mukavasti. Lämpimät kiitokset kaikille vastanneille!

Kyselyssä tiedustelimme vastaajan ikähaarukkaa ja kuinka useasti on vieraillut Majatalossa. Halusimme myös tietää, mistä vastaajat olivat saaneet tietoa kyselystä ja juhlavuodesta, jotta osaamme olla tulevaisuudessa paremmin yhteydessä asiakkaisiimme ja sitä kautta kertoa ajankohtaisista asioista ja tulevista tapahtumista. Kyselyn tärkein osa oli kuitenkin tietenkin kysely Majatalon tarjoamista palveluista. Pyysimme vastaajia arvioimaan palvelun tärkeyden asteikolla 1 – 5 ykkösen olevan vähemmän tärkeä ja viitosen erittäin tärkeä. Näin saimme hyvän kuvan siitä, mitä asiakkaamme palveluissamme arvostavat ja mihin aiomme panostaa entistä enemmän. Annoimme myös mahdollisuuden kirjoittaa omia ajatuksia tulevasta juhlavuodesta sekä Majatalosta ja alueesta. Saimme paljon hyviä ajatuksia ja ideoita vastaajilta, joten suuri kiitos myös siitä.

Palveluissa tärkeimpinä pidettiin henkilökuntaa, henkilökohtaista palvelua, paikallista ruokaa ja majoitusta. Iloksemme totesimme, että juuri nämä ovat ne asiat, joita mekin arvostamme isäntäperheessä eniten. Ohjelmaa toivottiin niin itsenäistä kuin yhteistä ja ohjattuakin. Näihin pyrimme panostamaan tulevina vuosina entistä enemmän. Vastaajat toivoivat perinteikkyyttä, luontoretkiä, paikallista ohjelmaa, luontoa, tarinoita ja historiaa. Näitä kaikkia pyrimme sisällyttämään aivan pian alkavalle juhlavuodelle.

Erään vastaajan ajatus, toive, vinkki juhlavuodelle; “Tähänastinen malli on hyvä: Ystävällisyys, huolehtivaisuus, hyvä ruoka, rauhallinen ympäristö…”.

Hyvin moni toivoi juuri tätä, että jatkamme samaan malliin.

Kyselyssä kysyimme myös, että haluaako vastaaja saada muutaman kerran vuodessa ilmestyvän Majatalon uutis- / kuulumiskirjeen. Jos siekin tahdot vastaanottaa kuulumisia meiltä tai haluat esittää toiveita palveluun tai ohjelmaan, kerro se toki meille sähköpostin, facebookin tai vaikka vierailun yhteydessä. Näin osaamme palvella teitä paremmin. Meille on tärkeää, että juuri sie viihdyt, rentoudut ja nautit täällä meillä TosiLapissa ja perhehotellissamme.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvoimme Majatalo-tuotepaketin. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti, joten kiitospaketti on onnellisella uudella omistajalla. Paljon onnea voittajalle ja vielä kerran suurkiitos jokaiselle vastaajalle!


  • Ajankohtaista