|
Perhehotelli HETAN MAJATALO – yli 80 vuotta
matkailupalveluita
Historiaa ja perinteitä riittää
Elettiin 1920 –luvun alkua, kun Hetan Majatalon ensimmäiset vieraat
tulivat majatalon mäelle ja Anna-Kreeta ja Fredrik Vuontisjärven hyvään
hoivaan. Hetan Majatalo on alusta asti toiminut majoituksen, ravitsemuksen
ja matkailun parissa. Sotien jälkeen suvun toinen sukupolvi Kalle ja Maija
Vuontisjärvi jatkoivat kyläläisten ja matkailijoiden palvelemista
kestikievarioikeuksin. Kolmas sukupolvi Matti Vuontisjärvi Tuulan kanssa
laajensi perinteikästä majataloa hotellirakennuksella.
Tulipa matkailija sitten läheltä tai kaukaa, hänet on aina otettu vastaan
samalla ystävällisyydellä. Tätä henkeä on Vuontisjärven suku vaalinut
Hetan Majatalon myötä koko reilujen kahdeksankymmenen vuoden ajan. Tällä
hetkellä toiminnassa on vahvasti
mukana neljäs sukupolvi Tiina ja Miika. Ainakaan vielä ei viidennestä
sukupolvesta ole tietoa.
Kahdeksaankymmeneen vuoteen on mahtunut monenlaista tapahtumaa. On
tapahtunut paljon kehitystä, muutama sukupolvenvaihdos sekä kaksi suurta
laajennusta mutta tärkeintä on, että perinteet ovat säilyneet näihin
päiviin asti. Kaikki Hetan Majatalossa on lämmintä, asiakasystävällistä ja
palvelualtista. Majatalon isäntäväelle on kaikkein tärkeintä, että asiakas
tulee kuin kotiinsa ja saa henkilökohtaista aikaa sekä palvelua.
Kodikkuutensa vuoksi Hetan Majatalon vieraina on paljon vakioasiakkaita,
joista osa on vieraillut vuosittain jo kymmenien vuosien ajan.
Uusi hotellirakennus ja perinteinen
majatalo
Tällä hetkellä Hotelli
Hetan Majatalo on perinteisiä majatalon palveluita sekä nykyaikaisia
hotellipalveluita tarjoava kokonaisuus. Hetan Majatalo sijaitsee aivan
Enontekiön kirkonkylän, Hetan keskustassa omassa pihapiirissään. Matkaa
päätielle ja palveluiden luo on vain reilu sata metriä. Majatalon takana
aukeaa tietön erämaa kymmenien kilometrien matkalla.
Hotelliosa valmistui vuonna 1988 ja viimeisin laajennus oli
vuonna 2000. Hotellissa on 27 korkeatasoista kaikin mukavuuksin varustettu
huonetta. Huoneissa on mm. televisio, puhelin, radio, wc, suihku sekä
vaatteiden kuivauskaappi. Suurimmassa osassa huoneista on kattoikkunalla
varustettu parvi, joka mahdollistaa neljän hengen majoittumisen tilavasti
samaan huoneeseen. Kaksi hotellihuonetta on suunniteltu liikuntaesteisiä
asiakkaita varten. Majatalon puolella on ilman mukavuuksia olevia
huoneita, jotka soveltuvat erityisesti leirikoululaisille sekä
retkeilijöille.
Monipuolisia lisäpalveluita
Hotellin oleskelutiloissa asiakas voi nauttia takkatulen loisteesta,
katsella televisiota, videoita ja dvd:eitä. Nyt myös digikanavat näkyvät
Hetassa. Aika vierähtää myös kirjanurkkauksessa mielenkiintoisten kirjojen
parissa tai mukavasti omassa illanvietossa tilavassa tilassa. Mikäli
musikaalisuutta löytyy, talon pianoa voi käydä soittelemassa omaksi ja
muiden iloksi. Lapsille on oma leikkinurkkaus, jotta vanhemmat saavat
huokaista muutaman hetken.
Saunoja on käytössä kaksi ja ne lämpiävät joka päivä. Kesäisin on
mahdollista peseytyä ja nautiskella vanhassa pihasaunassa. Vaatteiden pesu
ja kuivaus sekä silittäminen onnistuvat kesken loman kätevästi
pesutuvassa.
Asiakkaiden käytössä on pieni keittiö, jossa valmistuu näppärästi vaikka
retkieväät tai pientä välipalaa. Hotellissa on mahdollisuus
nettiyhteyteen, jos lomalla ei malta olla erossa ulkomaailmasta.
Skype-nettipuhelin on myös asennettu yleisökoneeseen. Yritysasiakkaille on
tarjolla kokoustila monipuolisen palvelun kera. Avara kokoustila noin
60:lle hengelle valmistui viimeisimmän laajennuksen myötä.
Maankuulu pitopöytä
Hetan Majatalon erikoisuutena on kotona tehtyjä Lapin herkkuja notkuva
runsas pitopöytä. Kertovat maailmalla tarinoita Majatalon mahtavasta
noutopöydästä, sellaisia kaipauksen omaisia. Samat kielet kertovat, että
Majatalon aamiaisen voimin jaksaa kulkea ainakin kolmen poronkuseman
verran. Hotellissamme on nyt myös täydet anniskeluoikeudet, joten se
mahdollistaa viinit ruokailujen yhteydessä sekä yömyssyn nauttimisen. Emme
kuitenkaan harjoita laajamuotoista anniskelua vaan haluamme tarjota
vieraillemme lisäpalveluna mahdollisuuden muutamaan lasilliseen hyvän
ruoan kanssa tai pitkän retkeilyn jälkeen.
Luonto- sekä muut elämykset löytyvät aivan
läheltä
Liikunnasta pitäville löytyy sisätiloista hyvin varustettu
kuntosali, jonka käyttö on maksutonta asiakkaille. Lisäksi ulkoiset
puitteet kutsuvat moottorikelkkailun, hiihdon, vaelluksen sekä monien
muiden aktiviteettien muodossa. Suksienhoitohuone tarjoaa lipsuville
sivakoille lämpimän hoitopaikan.
Majatalon takana on perinteinen Lapin kota sekä ulkona grillipaikka, jossa
viihtyy tulen ääressä erinomaisesti päivän retkeilyjen jälkeen.
Illanvietto kodassa makkaraa paistellen ja päivän tapahtumia muistellen
jäävät varmasti jokaisen mieleen. Tähän kun lisätään Tiinan maistuvat
nokipannukahvit ja suussa sulavat lätyt, vielä kotonakin herahtaa vesi
kielelle.
Enontekiön kirkonkylää on kehuttu Suomen kauneimmaksi kyläksi ja laajat
erämaa-alueet mahdollistavat rentouttavan ja ikimuistoisen loman tai
työmatkan. Hotelli Hetan Majatalo järjestää kaikenlaisia Lapin elämyksiä,
mitä ikinä vieras sitten keksiikin. Moottorikelkkailun ja hiihtämisen
lisäksi tarjolla on koiravaljakkokyytiä, poroajelua, pilkkireissuja
kalarikkaille vesille tai vaikkapa yöpymistä lumilinnassa tai laavulla
revontulten loimussa.
Keväthiihtoviikoilla on mahdollista päästä Majatalon järjestämälle
moottorikelkkaretkelle reessä istuen erämaakämpälle, jossa Tiina tarjoaa
nokipannukahvit lättyjen kera. Retki järjestetään paikkaan, jonne myös
mieluummin hiihtävät vieraat pääsevät tulemaan.
Läheltä löytyy tunnin – kahden ajomatkan päässä myös useita
laskettelukeskuksia, kuten Pallas, Olos, Ylläs ja Levi, joten skimbakansa
saa myös mahdollisuuksia talven ajaksi. Ja onpa Hetan Jyppyrälläkin jo
laskettelumahdollisuus. Parin tunnin ajomatkan päässä ovat
myös Alta ja Skibotn, jonne voi tehdä unohtumattoman maisemaretken Tiinan
opastamana.
Matkan arvoinen käyntikohde
Kuinka Hettaan sitten pääsee -omalla autolla, linja-autolla, junalla
parin tunnin ajomatkan päähän, keväällä lentokoneella Enontekiön kentälle
tai muulloin Kittilään. Seikkailuhenkiset pääsevät vaikka moottorikelkalla
perille.
Vaikka Hetta on kaukana, on se kuitenkin lähellä kun näin ajatellaan. Ja
paikan päälle pääsy on vaivan arvoinen, sen lupaa Majatalon isäntäväki
käsi sydämellä.
Tervetuloa!
|